Meeri Saksman
Päivitetty 03.07.2018
Marraskuussa Soveltimen tiimiin saatiin vahvistusta, kun Arttu Hanska aloitti työnsä sovelluskehittäjän tehtävässä. Artun tehtäviin kuuluvat Zendesk-asiakaspalveluun liittyvät lomakkeet, laajennukset ja integraatiot, ja suunnittelu- ja toteutustehtävät tuotekehitysprojekteissamme.
”Kasvuyrityksen ei ole helppo löytää juuri oikeita ihmisiä, jotka istuvat hyvin pieneen tiimiin, mutta Artun osalta odotukset näyttävät täyttyvän. Vahvan teknisen taustansa ja aktiivisen otteensa johdosta Arttu on ottanut tehtävänsä haltuun hienosti ja emme voisi olla tyytyväisempiä. Avoimena persoonana Arttu tulee varmasti istumaan hyvin joukkoomme, ja toivottavasti saamme hänet viihtymään meillä.”, Soveltimen toimitusjohtaja Arno Lindroos toteaa.
”Minut on otettu hyvin vastaan ja olen viihtynyt erinomaisesti mielekkään työympäristön ja innostavan ilmapiirin ansiosta. Sovellin tarjoaa mielenkiintoisia haasteita sekä mahdollisuuksia kehittää osaamista toivomallani tavalla. Sovellin vaikuttaa kaikin puolin hyvältä paikalta työskennellä.”, Arttu Hanska kertoo.
Älä huoli, sillä mekään emme pidä roskapostista. Viestimme sinulle vain, kun meillä on olennaista kerrottavaa.