Meeri Saksman
Päivitetty 03.07.2018
Soveltimen tiimi kasvaa taas, kun Jani Yli-Paavola aloittaa Soveltimella Ratkaisuarkkitehdin tehtävässä. Jani on erittäin kokenut ammattilainen, joka osaltaan tukee Soveltimen kasvustrategiaa ja mahdollistaa entistä haastavampien asiakasprojektien toteuttamisen.
”Olemme tyytyväisiä siihen, että Jani hyväksyi tarjouksemme ja liittyy mukaan tiimiimme. Janin laaja ja monipuolinen alan osaaminen saadaan heti hyötykäyttöön mm. käynnissä olevissa palvelu- ja tuotekehityshankkeissa, ja Jani on oiva myös vahvistus asiakasprojekteihimme. Palkkaamme kuitenkin erityisesti henkilöitä, ja on hienoa saada Janin kaltainen persoona mukaan kasvavaan joukkoomme.”, Soveltimen toimitusjohtaja Arno Lindroos toteaa.
”Sovellin tarjoaa erittäin mielenkiintoisia tehtäviä ja vastuita, jotka vastaavat osaamisen kehittämistoiveitani täydellisesti. Työkalut ovat nykyaikaiset ja täällä on aito tahto tehdä työt kunnolla. Soveltimessa saan hyödyntää osaamiseni ja kokemukseni koko kirjoa yhdessä huippuammattilaisten kanssa, mikä on äärimmäisen motivoivaa ja palkitsevaa.”, Jani Yli-Paavola kertoo.
Älä huoli, sillä mekään emme pidä roskapostista. Viestimme sinulle vain, kun meillä on olennaista kerrottavaa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi me ja kumppanimme käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille ja kumppanimme mahdollisuuden käsitellä henkilötietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla, ja näyttää (ei-)personoituja mainoksia. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Napsauta alta hyväksyäksesi yllä olevat tai tehdäksesi tarkkoja valintoja. Valintasi koskevat vain tätä sivustoa. Voit muuttaa asetuksiasi milloin tahansa, mukaan lukien suostumuksesi peruuttaminen, käyttämällä evästekäytännön vaihtopainikkeita tai napsauttamalla näytön alareunassa olevaa suostumushallintapainiketta.